SOTE-uudistus – deja vu!
2017-11-27 Raimo Kekkonen
Sosiaali- ja terveydenhuollon (Sote) uudistus on taas kerran politiikan keskiössä sen jälkeen, kun siihen liittyvä valinnanvapauslakiesitys lähetettiin lausuntokierrokselle lokakuussa. Eduskunnalle on annettu jo yli 40 Sote- ja maakuntauudistukseen liittyvää lakiesitystä, jotka on määrä hyväksyä kevätkauden 2018 aikana. Suunnitelmien mukaan Sote-palvelujen järjestämisvastuu siirtyisi kunnilta ja kuntayhtymiltä maakunnille, joiden toiminta käynnistyisi 1.1.2020 ja sote-järjestelmät asteittain kahden vuoden aikana.
Mikä sitten tekee uudistuksen jälleen niin vaikeaksi?
Kunnat ja niiden kuntayhtymät ovat vastanneet hyvinvointipalveluista Suomessa jo vuosikymmenten ajan. Näiden keskeisten tehtävien siirtäminen uudelle synnytettävälle hallintotasolle on varmastikin itsenäisyyden ajan suurin hallinnollinen muutos. Toki nykyinen noin 300 kunnan lukumäärä on liian suuri ja keskimääräinen koko on liian pieni. Kuntayhtymät ovat olleet osaratkasu tähän ongelmaan mm. erikoissairaanhoidossa.
Sote-integraatio eli terveydenhuollon eri tasojen ja sosiaalitoimen toimiminen yhdessä ei mielestäni edellyttäisi näin perustavanlaatuista mullistusta julkiseen hallintoon. Esimerkillisiä organisaatioitahan luotu jo nykylainsäädännöllä: mm. EKSOTE Etelä-Karjalassa ja juuri käynnistynyt Siun Sote Pohjois-Karjalassa. Valinnanvapautta yksityisten ja julkisten toimijoiden välillä voidaan toteuttaa jo nykylainsäädännön mukaan, esimerkkeinä Espoon terveysasemat ja Keski-Uudenmaan sekä Kanta-Hämeen valinnanvapauskokeilu. Julkisen sektorin sisällä potilaan valinnanvapaus on nyt jo laajaa.
Tiivis poliittinen ohjaus ja tavoitteellisuus onkin nuotittanut virkamiesvalmistelua koko lakivalmistelun ajan. Toki vastaava tilanne oli myös edellisten hallitusten aikana, jolloin sotea yritettiin sovittaa silloiseen kuntauudistustavoitteeseen. Kuntien lukumäärän pienentäminen ja keskimääräisen koon kasvattaminen olisikin ratkaissut mielestäni keskeiset tavoitteet huomattavasti yksinkertaisemmin!
Hallitusohjelman mukaisen 3 miljardin euron kustannussäästötavoitteen realistisuutta sote-uudistuksen tuloksena epäillään, mm. valtiontalouden tarkastusviraston tuoreessa arviossa. Selvää tiekarttaa monimutkainen lakiesityskokonaisuus ei säästöihin tarjoakaan. Yleisiä viittauksia digitalisaatioon ja tulevien maakuntien tehokkaaseen toimintaan sekä tuottajien väliseen kilpailuun toki on. Terveyden edistäminen, suurten kansanterveys- ja sosiaalisektorin ongelmien ratkaisu ja väestön tasavertainen palvelujen saanti ovat yllättävän epäkonkreettisessa roolissa valmistelussa.
Poliittiset erimielisyydet ovatkin suuria. Oppositio kokonaisuudessaan vastustaa lakiesityksen perusteita. Samoin keskeinen osa lakiesitystä kommentoineista asiantuntijoista. Keskusta ja Kokoomus ovat vain vaivoin pystyneet peittämään erilaiset näkemyksensä erikoissairaanhoidon asiakassetelikysymyksessä.
Vuoden 2018 alusta voimaan astuvat laki- ja asetusmuutokset keskittävät julkisten sairaaloiden päivystys- ja leikkaustoimintaa merkittävästi. Sote-uudistuksen asiakassetelit hajauttaessaan toimintaa pieniin yksiköihin toimisivat päinvastaiseen suuntaan yksityisellä puolella. Tästä on mm. Suomen kirurgiyhdistys varoittanut.
Uusi kuuma vaihe uudistuksessa ajoittuu alkuvuoteen 2018, jolloin lausuntokierroksen jälkeen lakiesitys valinnanvapaudesta annettaneen Eduskunnalle.
Jos sote- ja maakuntalakiesitykset jälleen kaatuvat, on mahdollista kehittää nykyistä kuntiin ja kuntayhtymiin perustuvaa järjestelmää. Siitähän on jo hyviä käytännön esimerkkejä. Asiakasseteleitä voi jo nykyjärjestelmässä käyttää. Yksityinen sektori voisi toimia hallittujen ratkaisujen kautta toimia julkisen sektorin tuottajien täydentäjänä, kilpailijana ja sparraajana. Informaatioteknologia ja digitalisaatio tukevat integraatiota ja parhaimmillaan edistävät potilaan / asiakkaan hoitoa.
Yllätyskäänteisiin voidaan edelleen varautua. Uskon, että Kemin seudun kuntien ja Länsi-Pohjan keskussairaalan toiminnan ulkoistaminen yksityiselle terveyspalveluyritykselle ei ole viimeinen yllätys. Vai oliko tämä sittenkään yllätys, vaan tempoilevan ja useiden hallituskausien ajalle pitkittyneen sote-uudistusprosessin looginen seuraus?
Raimo Kekkonen on osa Pertec Fellows tiimiä
Raimo Kekkonen mukana myös Tammikuun Hyvän johtamisen aamussa, Tervetuloa kuuntelemaan aiheesta lisää.
Sosiaali- ja terveydenhuollon (Sote) uudistus on taas kerran politiikan keskiössä sen jälkeen, kun siihen liittyvä valinnanvapauslakiesitys lähetettiin lausuntokierrokselle lokakuussa. Eduskunnalle on annettu jo yli 40 Sote- ja maakuntauudistukseen liittyvää lakiesitystä, jotka on määrä hyväksyä kevätkauden 2018 aikana. Suunnitelmien mukaan Sote-palvelujen järjestämisvastuu siirtyisi kunnilta ja kuntayhtymiltä maakunnille, joiden toiminta käynnistyisi 1.1.2020 ja sote-järjestelmät asteittain kahden vuoden aikana.
Mikä sitten tekee uudistuksen jälleen niin vaikeaksi?
Kunnat ja niiden kuntayhtymät ovat vastanneet hyvinvointipalveluista Suomessa jo vuosikymmenten ajan. Näiden keskeisten tehtävien siirtäminen uudelle synnytettävälle hallintotasolle on varmastikin itsenäisyyden ajan suurin hallinnollinen muutos. Toki nykyinen noin 300 kunnan lukumäärä on liian suuri ja keskimääräinen koko on liian pieni. Kuntayhtymät ovat olleet osaratkasu tähän ongelmaan mm. erikoissairaanhoidossa.
Sote-integraatio eli terveydenhuollon eri tasojen ja sosiaalitoimen toimiminen yhdessä ei mielestäni edellyttäisi näin perustavanlaatuista mullistusta julkiseen hallintoon. Esimerkillisiä organisaatioitahan luotu jo nykylainsäädännöllä: mm. EKSOTE Etelä-Karjalassa ja juuri käynnistynyt Siun Sote Pohjois-Karjalassa. Valinnanvapautta yksityisten ja julkisten toimijoiden välillä voidaan toteuttaa jo nykylainsäädännön mukaan, esimerkkeinä Espoon terveysasemat ja Keski-Uudenmaan sekä Kanta-Hämeen valinnanvapauskokeilu. Julkisen sektorin sisällä potilaan valinnanvapaus on nyt jo laajaa.
Tiivis poliittinen ohjaus ja tavoitteellisuus onkin nuotittanut virkamiesvalmistelua koko lakivalmistelun ajan. Toki vastaava tilanne oli myös edellisten hallitusten aikana, jolloin sotea yritettiin sovittaa silloiseen kuntauudistustavoitteeseen. Kuntien lukumäärän pienentäminen ja keskimääräisen koon kasvattaminen olisikin ratkaissut mielestäni keskeiset tavoitteet huomattavasti yksinkertaisemmin!
Hallitusohjelman mukaisen 3 miljardin euron kustannussäästötavoitteen realistisuutta sote-uudistuksen tuloksena epäillään, mm. valtiontalouden tarkastusviraston tuoreessa arviossa. Selvää tiekarttaa monimutkainen lakiesityskokonaisuus ei säästöihin tarjoakaan. Yleisiä viittauksia digitalisaatioon ja tulevien maakuntien tehokkaaseen toimintaan sekä tuottajien väliseen kilpailuun toki on. Terveyden edistäminen, suurten kansanterveys- ja sosiaalisektorin ongelmien ratkaisu ja väestön tasavertainen palvelujen saanti ovat yllättävän epäkonkreettisessa roolissa valmistelussa.
Poliittiset erimielisyydet ovatkin suuria. Oppositio kokonaisuudessaan vastustaa lakiesityksen perusteita. Samoin keskeinen osa lakiesitystä kommentoineista asiantuntijoista. Keskusta ja Kokoomus ovat vain vaivoin pystyneet peittämään erilaiset näkemyksensä erikoissairaanhoidon asiakassetelikysymyksessä.
Vuoden 2018 alusta voimaan astuvat laki- ja asetusmuutokset keskittävät julkisten sairaaloiden päivystys- ja leikkaustoimintaa merkittävästi. Sote-uudistuksen asiakassetelit hajauttaessaan toimintaa pieniin yksiköihin toimisivat päinvastaiseen suuntaan yksityisellä puolella. Tästä on mm. Suomen kirurgiyhdistys varoittanut.
Uusi kuuma vaihe uudistuksessa ajoittuu alkuvuoteen 2018, jolloin lausuntokierroksen jälkeen lakiesitys valinnanvapaudesta annettaneen Eduskunnalle.
Jos sote- ja maakuntalakiesitykset jälleen kaatuvat, on mahdollista kehittää nykyistä kuntiin ja kuntayhtymiin perustuvaa järjestelmää. Siitähän on jo hyviä käytännön esimerkkejä. Asiakasseteleitä voi jo nykyjärjestelmässä käyttää. Yksityinen sektori voisi toimia hallittujen ratkaisujen kautta toimia julkisen sektorin tuottajien täydentäjänä, kilpailijana ja sparraajana. Informaatioteknologia ja digitalisaatio tukevat integraatiota ja parhaimmillaan edistävät potilaan / asiakkaan hoitoa.
Yllätyskäänteisiin voidaan edelleen varautua. Uskon, että Kemin seudun kuntien ja Länsi-Pohjan keskussairaalan toiminnan ulkoistaminen yksityiselle terveyspalveluyritykselle ei ole viimeinen yllätys. Vai oliko tämä sittenkään yllätys, vaan tempoilevan ja useiden hallituskausien ajalle pitkittyneen sote-uudistusprosessin looginen seuraus?
Raimo Kekkonen on osa Pertec Fellows tiimiä
Raimo Kekkonen mukana myös Tammikuun Hyvän johtamisen aamussa, Tervetuloa kuuntelemaan aiheesta lisää.