Hyvinvointiyhteiskunnasta hyvintoimintayhteiskuntaan
2016-09-08 Pentti Sydänmaanlakka
Hyvinvointiyhteiskuntamme on monella tavalla kriisissä. Meillä on taloudellinen, poliittinen ja moraalinen kriisi. Kaiken keskellä nousee vaatimus uudistaa ja päivittää hyvinvointiyhteiskunta tähän päivään. Jari Ehrnrooth on esittänyt uudessa kirjassaan Hyvintoimintayhteiskunta (2016) tuoreita ideoita, miten aikamme suuri kriisi ratkaistaan.
Ongelman juuret hän sijoittaa 1960-luvun lopun kulttuurivallankumoukseen, jolloin levoton hedonismi päästettiin irti kiihdyttämään kulutusta. Itsekuria, terveyttä, perhesuhteita ja arvokkuutta tuhoavan elämän aikapommi alkoi tikittää. Aloimme rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka on muuttunut entistä enemmän pahoinvointiyhteiskunnaksi.
Toki 1960 –luvulta 2010 luvulle tultaessa on tapahtunut paljon hyviä asioita: elinajanodote on kasvanut kymmenellä vuodella, väestö on vaurastunut, koulutustaso on kohonnut ja kaikilla on nopea pääsy tietoyhteiskunnan palveluihin.
Toisaalta näemme yhä enemmän pahoinvointiyhteiskunnan ongelmia: moninkertainen alkoholinkulutus, rikollisuus, liikalihavuus, elintapasairaudet, liikunnan puute, parisuhteiden katkeilu, lastensuojeluilmoitukset, lasten huostaanotot, mielenterveyden ongelmat ja masennuslääkkeiden käyttö. Tällöin hyvinvointiyhteiskunnassa yhä suurempi osa voimavaroista kuluu huonon elämän haittojen korjaamiseen.
Ehrnrooth kiteyttää hyvinvointivaltion valheellisuutta koskevan argumenttinsa yhteen lauseeseen: Jos hyvinvointivaltio olisi onnistunut levittämään hyvän, tasa-arvoisen itsenäisen ja sivistyneen elämän tapaa koko väestöön, olisivat sosiaali-, terveys-, työllistämis-, työttömyys-, työkyvyttömyys- ynnä muut sellaiset kulut ensin tasaantuneet ja sitten pienentyneet. Nyt ne ovat kuitenkin kasvaneet niin suuriksi, että julkistalous on kriisissä.
Hyvinvointiyhteiskunta perustuu ajatukseen, että vapaus, hyvinvointi ja onnellisuus ovat kehityksen päätepisteitä. Ajattelun taustalla on sekä pohjoismainen hyvinvointimalli että amerikkalainen onnellisuusmalli. Ehrnroothin mukaan tässä on suuri virhe.
Olemme unohtaneet arvot, joiden varaan arvokas elämä rakentuu. Meidän on palattava valistuksen arvoperustaan, jossa yksilön vapauteen liittyy vastuullisuus ja oikeuksiin velvollisuudet. On asetettava arvokkuus ja oikeamielisyys hyvinvoinnin ja onnellisuuden edelle, on siirryttävä hyvinvoinnista hyvintoimintaan. Tässä olisi ratkaisu aikamme ongelmiin niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla.
Ehrnroothin kirja on todella tärkeä ja painava puheenvuoro hyvinvoinnista ja tarpeesta uudistaa hyvinvointiyhteiskuntamme. Siinä on monia yhtymäkohtia omaan ajatteluuni yksilöstä etsimässä hyvää ja arvokasta elämää (Älykäs itsensä johtaminen: Näkökulmia henkilökohtaiseen kasvuun. 2006) sekä älykkäästä verkostoyhteiskunnasta, jossa hyvinvoinnin rinnalle tavoitteiksi on nostettu uudistuminen, tehokkuus ja kestävä kehitys (Älykäs julkinen johtaminen: Miten rakentaa älykäs verkostoyhteiskunta. 2015)
Ratkaisevaa on, miten siirrymme ajattelusta tekoihin. Miten pystymme uudistumaan yksilöinä, tiimeinä, organisaatioina ja verkostoina. Miten pystymme siirtymään hyvinvoinnista hyvintoimintaan? Tämä jatkuvan uudistumisen haaste on ollut aina Pertecin valmennusohjelmien ytimessä.
Hyvinvointiyhteiskuntamme on monella tavalla kriisissä. Meillä on taloudellinen, poliittinen ja moraalinen kriisi. Kaiken keskellä nousee vaatimus uudistaa ja päivittää hyvinvointiyhteiskunta tähän päivään. Jari Ehrnrooth on esittänyt uudessa kirjassaan Hyvintoimintayhteiskunta (2016) tuoreita ideoita, miten aikamme suuri kriisi ratkaistaan.
Ongelman juuret hän sijoittaa 1960-luvun lopun kulttuurivallankumoukseen, jolloin levoton hedonismi päästettiin irti kiihdyttämään kulutusta. Itsekuria, terveyttä, perhesuhteita ja arvokkuutta tuhoavan elämän aikapommi alkoi tikittää. Aloimme rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka on muuttunut entistä enemmän pahoinvointiyhteiskunnaksi.
Toki 1960 –luvulta 2010 luvulle tultaessa on tapahtunut paljon hyviä asioita: elinajanodote on kasvanut kymmenellä vuodella, väestö on vaurastunut, koulutustaso on kohonnut ja kaikilla on nopea pääsy tietoyhteiskunnan palveluihin.
Toisaalta näemme yhä enemmän pahoinvointiyhteiskunnan ongelmia: moninkertainen alkoholinkulutus, rikollisuus, liikalihavuus, elintapasairaudet, liikunnan puute, parisuhteiden katkeilu, lastensuojeluilmoitukset, lasten huostaanotot, mielenterveyden ongelmat ja masennuslääkkeiden käyttö. Tällöin hyvinvointiyhteiskunnassa yhä suurempi osa voimavaroista kuluu huonon elämän haittojen korjaamiseen.
Ehrnrooth kiteyttää hyvinvointivaltion valheellisuutta koskevan argumenttinsa yhteen lauseeseen: Jos hyvinvointivaltio olisi onnistunut levittämään hyvän, tasa-arvoisen itsenäisen ja sivistyneen elämän tapaa koko väestöön, olisivat sosiaali-, terveys-, työllistämis-, työttömyys-, työkyvyttömyys- ynnä muut sellaiset kulut ensin tasaantuneet ja sitten pienentyneet. Nyt ne ovat kuitenkin kasvaneet niin suuriksi, että julkistalous on kriisissä.
Hyvinvointiyhteiskunta perustuu ajatukseen, että vapaus, hyvinvointi ja onnellisuus ovat kehityksen päätepisteitä. Ajattelun taustalla on sekä pohjoismainen hyvinvointimalli että amerikkalainen onnellisuusmalli. Ehrnroothin mukaan tässä on suuri virhe.
Olemme unohtaneet arvot, joiden varaan arvokas elämä rakentuu. Meidän on palattava valistuksen arvoperustaan, jossa yksilön vapauteen liittyy vastuullisuus ja oikeuksiin velvollisuudet. On asetettava arvokkuus ja oikeamielisyys hyvinvoinnin ja onnellisuuden edelle, on siirryttävä hyvinvoinnista hyvintoimintaan. Tässä olisi ratkaisu aikamme ongelmiin niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla.
Ehrnroothin kirja on todella tärkeä ja painava puheenvuoro hyvinvoinnista ja tarpeesta uudistaa hyvinvointiyhteiskuntamme. Siinä on monia yhtymäkohtia omaan ajatteluuni yksilöstä etsimässä hyvää ja arvokasta elämää (Älykäs itsensä johtaminen: Näkökulmia henkilökohtaiseen kasvuun. 2006) sekä älykkäästä verkostoyhteiskunnasta, jossa hyvinvoinnin rinnalle tavoitteiksi on nostettu uudistuminen, tehokkuus ja kestävä kehitys (Älykäs julkinen johtaminen: Miten rakentaa älykäs verkostoyhteiskunta. 2015)
Ratkaisevaa on, miten siirrymme ajattelusta tekoihin. Miten pystymme uudistumaan yksilöinä, tiimeinä, organisaatioina ja verkostoina. Miten pystymme siirtymään hyvinvoinnista hyvintoimintaan? Tämä jatkuvan uudistumisen haaste on ollut aina Pertecin valmennusohjelmien ytimessä.
